Ainekset

Pohja

185 g Wilhelmiina keksejä
70 g voita

Täyte

3 liivatelehteä
0,5 dl  kuohukermaa
300 g maustatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
  puolikkaan sitruunan mehu
300 g mansikoita
2,5 dl kuohukermaa
1 dl kananmunan valkuainen
  Koristeeksi mansikoita, sitruunan kuorta, sitruunamelissan lehteä, ripaus sokeria pinnalle

Tee näin

Murenna Wilhelmiina keksit tehosekoittimessa tai kulhossa käsin. Sulata voi, lisää keksimurun joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin.

Taputtele taikina irtopohjaiseen n. 24 cm vuokaan, jonka pohja on vuorattu muovikelmulla, jotta taikina ei tartu kiinni.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi.

Vatkaa tuorejuusto, sitruunan mehu ja sokeri tasaiseksi massaksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa.

Vatkaa kananmunan valkuainen puhtaassa astiassa kovaksi vaahdoksi.

Kuumenna kuohukerma varovasti ja nosta kattila levyltä. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kerman joukkoon.

Sekoita juustomassaan ensin kerma-liivateseos, sitten kuutioidut mansikat. Lisää joukkoon kermavaahto ja valkuaisvaahto. Sekoita massaa niin, että mansikat värjäävät sen vaalean punaiseksi.

Laita juusto-mansikkamassa kakkuvuokaan pohjan päälle. Tasoita, peitä ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Koristele kakku ennen tarjoilua mansikoilla, sitruunan kuorisuikaleilla ja sitruunamelissalla.